tiistai 20. huhtikuuta 2010

Matkalla tasavertaisuuteen?

Kun ihmisen maailmassa tapahtuu muutoksia, ensimmäinen reaktio on usein asian tyrmääminen, jopa kieltäminen, näin kerrottiin minulle hyvinvointikoulutuksessa. Ymmärrän tuon, jokaisen täytyy saada aikaa sulatella kuulemaansa, jotta voi muodostaa oman mielipiteensä.

Tunnen toisinaan olevani masokisti kahlatessani läpi mielipiteitä eri asioiden tiimoilta. Viimeisimpänä aiheena sateenkaarevaan elämään liittyvässä poliittisessa päätöksenteossa on ollut perheen sisäinen adoptio.

(poimintoja edustajiemme puheenvuoroista)

Oma mielipiteeni on, että ainoa oikea parisuhde on miehen ja naisen välinen suhde. Näin on luoja aikojen alussa suuressa viisaudessaan säätänyt. Jos nais- ja miesparit haluavat leikkiä makuuhuoneleikkejään niin ok, mutta miksi sotkea viattomat lapset tähän, koska on pelättävissä seuraamuksia lapsen kehitykseen ja vaikeuksia esimerkiksi koulunkäynnissä. On kyse rajoista. Missä menevät vapaamielisyyden rajat? Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittämään vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?

Tämä oli kysymys, koska vapaamielisyydessä menee tämä yhteiskunta niin pitkälle, että tältähän voi odottaa mitä vain. Elikkä ajattelen näin, että esimerkiksi homo- tai lesbovanhempien lapset kun ovat tuolla koulussa tai näkevät, kuinka vanhemmat joko homovanhemmat rakastelevat tuolla makuuhuoneessa, niin minä luulen, että tämä jättää valtavan syvät haavat lapsen maailmaan ja myöhempään kehitykseen. -P. Oinonen

Hallituksen esitys on vain aikuisten henkilöiden henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämistä varten laadittu. Tämä merkitsee muutosta vanhemmuutta koskevaan nykyiseen sääntelyyn, ja se vahvistaa uutta perhemallia, jossa lapsen oikeus isään ja äitiin ei toteudu ja näin ollen muuttaa äitiyden ja isyyden käsitteiden sisältöä.
-M. Pakkanen

Sitten yksi asia, joka minusta tässä on hyvin kuvattukin täällä. Täällä puhutaan ilmiöstä. Elikkä valiokunnan mietinnössä puhutaan, jotta "kahden samaa sukupuolta olevan henkilön vanhemmuus on siten olemassa oleva yhteiskunnallinen ilmiö". Elikkä aikaisemmin puhutaan, että meillä on tämmöinen perinteinen perhekäsitys ollut, että on isä ja äiti, mutta minusta tämmöisten ilmiöiden perusteella ei pitäisi muuttaa lainsäädäntöä, koska täällä jotkut ovat sanoneet, että kyse on arvoista. -E. Lahtela

Kauhulla ajattelen sellaasta asiaa, jos ajatellahan sitä, että oli sitten miehen tai naisen, toisen suvun isovanhemmat jäävät paitsiohon tästä kaikista rakkaammasta kultaisesta lapsenlapsesta, ja jos lapsi sitten 20-30 vuoren ikääsenä vasta rupiaa kiinnostumahan, ketkä olivat minun isovanhemmat ja se suku, niin tästä voi tulla henkisiä traumoja. Nämäkin asiat pitää ottaa näis asiois kysymykseen. On ihmisarvosta ja tulevaisuudesta kysymys. -J. Mieto

On myös lapsen kannalta rehellisempää, että hän vaikkapa päiväkotiin mennessään voi kertoa, että hänellä on äiti ja sitten hänellä on huoltaja, vaikka Tiina, ja sitten hänellä on vielä isä, jonka nimeä hän ei tiedä mutta joka on antanut hänelle elämän, sen sijaan, että hänellä on kaksi äitiä. Miksi äidin naiskumppanista pitäisi tehdä äiti? -P. Räsänen

Homo- ja lesbosuhteet ovat valitettavasti tätä päivää. Yhtä valitettavaa on, että hallitus on tuonut eduskunnan käsittelyyn lain, joka törkeällä tavalla polkee ihmisoikeuksia. Ja miksi? Siksi, että homot ja lesbot saisivat leikkiä vanhempia valtiovallan suojeluksessa. Ei ihme, että Suomi on ihmisoikeuksiensa suhteen jatkuvasti kansainvälisten tahojen tarkkailussa. Jos kerran homoille ja lesboille halutaan antaa oikeuksia, ei se saa tapahtua lasten kustannuksella, kuten nyt tapahtuu, jos tämä laki tulee tällaisenaan voimaan. Pidän järkyttävänä sitä, että lapsi, joka on viaton syntymästään asti, pakotetaan elämään poikkeavissa ihmissuhteissa, mies- tai naisvanhempien kasvatuksessa. Lapsihan ei saa tällöin normaalia isän ja äidin saatikka perhe-elämän mallia, millä voi olla tuhoisiakin seurauksia myöhemmällä iällä lapsen tai nuoren sielunelämään.
-P. Oinonen

Ja suvaitsevaisuus, olen hyvinkin suvaitsevainen ja pitäisi olla sinut oman kulttuurinsa kanssa. Minä olen erittäin sinut oman kulttuurini kanssa, mutta siihen minun kulttuuriin ei kuulu homoseksuaalisuus. -L. Rajala.

Loppukevennykseksi pari yleisöosaston helmiä...

Tähän asti, kun äiti on heitellyt tavaroita ja uhkaillut isää veitsellä ja käyttäytynyt kaikin puolin väkivaltaisesti, on lastensuojelulla ollut helppo resepti: isä pois kuviosta tai ainakin hyvin etäälle. Vaan mites nyt suu pannaan, kun kumpikin vanhempi on sitä etuoikeutettua sukupuolta? -Stadin kundi

Nyt kaikki homot ja lesbot hakemaan Thaimaasta pikkupoikia ja tyttöjä omien halujen tyydyttäjiksi. Siinä on lasten tulevaisuus hyvä, kun toinen alistaja kuolee tai häviää, niin toinen jatkaa. -Henkka86


Jeesh.

Setan villien arvioiden mukaan Suomessa seksuaalivähemmistöihin kuuluu 5-15 % väestöstä. Norjalaisen eläintieteilijän Petter Böckmanin mukaan homoseksuaalista käytöstä on havaittu ainakin 1500 eläinlajilla, joista 500 lajilla asiaa on dokumentoitu tieteellisen tarkasti. Ihmismaailmassa seksuaalivähemmistöjä koetaan olleen aina, sillä jopa raamatussa on mainintoja niistä. Eri kulttuurit ovat määritelleet sen milloin kielletyksi, milloin sallituksi.


Julkaisin yllä olevan tekstin eräässä toisessa blogissa 6.6.2009. Aihe on sinänsä edelleenkin ajankohtainen, mielipiteet ja mielikuvat homoseksuaalisuudesta elävät voimakkaina homoseksuaalisuutta vastustavien ajatuksissa. Adoptiolakia uudistettiin ja perheen sisäinen adoptio samaa sukupuolta olevien parien lasten osalta tuli mahdolliseksi syyskuussa 2009. Kuitenkin, joka kerran uuden ihmisen kohdatessani, kun puhe siirtyy yleiseltä tasolta omaan elämääni ja seurustelukumppanin nimeen, huomaan, että matkaa tasavertaiseen suhtautumiseen on vielä paljon. Se, onko matka pidempi kuin kirkon portailta alttarille jää nähtäväksi.

2 kommenttia:

  1. "tästä voi tulla henkisiä traumoja"

    Mietaan pätkästä. Mulle henkiset traumat tulee lähinnä ahdasmielisyydestä.

    Yleisönosaston "helmet" kyllä joo vetää sanattomaksi.


    Hyvä teksti, Neini!

    VastaaPoista
  2. nämä "hauveli-Oinoset" ja "Räsä-Päivithän" eivät edusta meitä. Siksi toivonkin, että kaikki sateenkaarikansaan kuuluvat käyttävät äänioikeuttaan ja tekevät velvollisuutensa sateenkaariystävällisemmän Suomen puolesta. Samoin toivoisin, ettei enää yksikään homo, lesbo, bi tai trans-sukupuolinen lähimmäinen eroaisi kirkosta. Kirkko on ääniensä summa - ei vain homovihamielinen. Kirkon kurssi kääntyy hitaasti. Muutokset eivät tapahdu äkkiä. Kirkko muuttuu kuitenkin. Me olemme se muutos, älkäämme jättäkö kirkkoa, muuten se menettää meidän äänemme!

    VastaaPoista